perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kesä!!

Blogi on pysynyt vähän aikaa hiljaisena johtuen viime viikonlopun ylppärijuhlista. Nyt on kuitenkin juhlat juhlittu ja ennen kaikkea saatu painaa yo-lakki päähän. Nyt jännitetään sitten pääsykoetuloksia...

Huhhuh, millainen helle on ensimmäisellä kesälomaviikolla meillä vieraillut. Monet ovat valitelleet kanilan kuumudesta, mutta itse en ole huomannut, että meidän kanit olisivat kuumasta kärsineet. Kanila sijaitsee talomme pohjoispuolella, mikä tosiaan on onni tämmöisillä helteillä. Tänään laitoin kanilaan varmuuden vuoksi tuulettimen, vaikkei siellä vielä hirveän kuuma ole ollutkaan. Ainoa mitä olen huomannut on, että juomapullot tyhjenevät nopeammin, mikä onkin hyvä, ettei juomisesta tarvitse olla huolissaan. 

Keskiviikkona Freyan lapset saivat tatskat korviinsa. Tämä onkin ensimmäinen meillä syntynyt poikue, joka tatuoitiin molempiin korviin. Lisäksi Rambolle laitettiin ok-tatska, jotta päästään poitsun kanssa syksyllä näyttelyihin. Mada vk -lapset muuttavat alkuviikosta uusiin koteihinsa ja pikkuinen isalapsi Venice jää kotiin kasvamaan. Poikasten luovutuksen jälkeen olisi tarkoitus saada Tinka, Freya ja Minya takaisin yhteen ja sitten isalapsista Vennistä ja Cleosta pitäisi saada kaksikko. Muksujen yhdistämisessä tuskin on mitään ongelmia, mutta aikuiset neidit saattavat olla toista mieltä uusvanhoista kavereista. Tinka varsinkin on koko kevään ollut niin hirveissä kiimahöyryissä, että saattaa laittaa toiset kunnolla ruotuun. 

Minyan pikkuisetkin kasvavat hurjaa vauhtia ja syövät reippaasti tuoretta, heinää ja pellettiä. Giovanni-poitsulle on jo uusi koti odottamassa. Herra muuttaa samaan kotiin, jossa asustelee Sindan edellisestä poikueesta madanaaras Gloria Victis. Ihanasta valkonenäisestä Phoebe-neidistäkin on tullut muutama kysely, joten eiköhän senkin uusi omistaja löydy näiden kyselijöiden joukosta. Heinäkuun alussa olisi tarkoitus astuttaa seuraavat naaraat eli nuorimmat ruotsittaret Nova ja Skitty. Näistä poikueista odotettavissa on isabellaa, madagaskaria ja molempia viitalla. Loppukesästä astutetaan vielä Greetta Rambolla, minkä jälkeen suunnitellaan uusia yhdistelmiä. 

1 kommentti: