maanantai 30. syyskuuta 2013

Herkkupäivä

Kanit eivät yleensä saa ylimääräisiä herkkuja, mutta eilen oli sunnuntain kunniaksi pieni herkkupäivä. Kaikki saivat muutaman siivun kuivattua banaania ja metelistä päätellen muutama lisääkin olisi kelvannut. Herkkujen lisäksi sitten saivat perusporkkanat ja pelletit. 


Pitkään kestänyt näyttelytauko loppuu todennäköisesti marraskuussa, jolloin olisi kaksi näyttelyä tiedossa. Lempäälään lähtee todennäköisesti Venice ja Cleo sekä kasa rekattavia ja Grand Galaan sitten ainakin Rambo ja todennäköisesti myös isabellatytöt. Noissa molemmissa on petti, joten pitää katsoa jos jonkun laittaisi pitkästä aikaa petteilemäänkin. 


Nova ja Skitty eivät hyvistä "tiineysoireista" huolimatta olleet tiineitä, joten ne on nyt astutettu uudestaan. Greetta sen sijaan viime kertaisista tiinehtymisongelmista huolimatta tiinehtyi tällä kertaa ensimmäisellä! Perjantaina syntyikin kaksi poikasta, isabella ja isabella viittakuvio. Kuvia ja juttua heistä tulee enemmän kunhan kasvavat ensin hieman. 

6 kommenttia:

  1. http://hennanpuput.blogspot.fi/2013/10/haaste.html

    Teidät on haastettu! :)

    VastaaPoista
  2. Teidät on haastettu! HAASTE :)

    Ai teidät olikin jo haastettu :)

    VastaaPoista
  3. Olisi kivaa jos rupeaisit lukemaan blogiani. se kertoo kahden kanin elämästä.
    osote Ricon ja Raksun elämää,

    VastaaPoista
  4. Hei!

    Jään mielenkiinnolla seuraamaan blogiasi! Todella mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista