sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Everything isn't perfect

Eilen oltiin tosiaan Turun näyttelyssä, vaikka aamulla olisin mielummin jäänyt peiton alle flunssaa potemaan. Mutta reipas puputyttö kun olen niin matkaanhan sitä lähdettiin. Tulokset eivät olleet mitään huippuja, mutta poikien tuloksiin olen ihan tyytyväinen. Rambo oli B'ssä ja sai miinusta keskeneräisyydestä ja turkista, mutta viittaa kehuttiin erittäin hyväksi. Pisteitä saatiin 93,5p, mikä on keskeneräiselle kanille ihan hyvin. Enzo ja Buca saivat molemmat 93p ja Tinka 92,5p. Sitten nämä ei niin hyvät. Nova sai vain 89,5p, miinuksena turkki, kuvio ja paino. Kuviosta tiesinkin, että pisteitä lähtee, mutta rungosta odotin hieman enemmän pisteitä. Skittyllekin pisteitä herui vain 91,5p, mikä oli pieni pettymys, sillä neiti on ihan hyvässä turkissa. Itse pidän tytön korvista ja rungonmuodosta, mutta eilen niistäkin sakotettiin. No parempi onni ensi kerralla. Minyakin sai pisteitä "vain" 93,5p. Onhan nuo hyvät pisteet, mutta olin odottanut hieman parempia, sillä se on samanlaisessa kunnossa kun viime näyttelyssäkin. Kuvioinnista sai tällä kertaa pisteen vähemmän kuin viime kerralla. No mutta ihan ok'sti meni joka tapauksessa. Rambon pisteisiin olin erittäin tyytyväinen, koska kyseessä oli ensimmäinen ulkomuodossa käynyt oma kasvattamani viittakuviollinen kani ja sai kuviosta 19p.

Tänään tutkailin Sindan lasten sukupuolia ja pikavilkaisulla näyttäisi, että sukupuolijakauma on 2u2n. Yksi naaras on mahdollisesti jäämässä kotiin, mutta se selviää poikasten kasvaessa. Lisäksi keväämmällä Sinda on mahdollisesti tulossa myyntiin oikean kodin löytyessä. Toisaalta yksi viittakuviollinen poikue tyttöselle vielä houkuttelisi tehdä, mutta se olisi ajankohtaista vasta ensi syksynä. Rambo on oikein komia miehen alku, joten vastaavanlainen isabella viittakuvio kieltämättä houkuttelisi. :3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti