sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Arkielämää

Kirjoittelu on jäänyt vähemmälle nyt talvella, kun ei ole näyttelyitä tai estekisoja mistä kirjoitella. Tai siis tänään olisi ollut estekisat Klaukkalassa, mutta en jaksanut kaneja sinne ilmoittaa. Antaa niiden nyt lomailla ja palataan asiaan ensi vuonna, vaikka tätä vuotta ei ole jäljellä enää kuin kolme viikkoa! Sen kunniaksi kaivelin blogin syövereistä viime vuoden lopussa kirjoitetun listan vuoden 2012 tavoitteista. Ja se listahan näytti tältä: 
  • Ensimmäinen tavoite: Säästytään menetyksiltä ja eläinlääkärireissuilta! Kaikki kanit ovat elossa ja terveinä vielä loppuvuonnakin.
  • Tarkoitus on saada Dolan lapsoset maailmalle iloisina ja hyvinkäsiteltävinä kanikansalaisina. Madagaskar-poikasia on tarkoitus näyttelyttää, sekä ulkomuodossa, että peteissä.
  • Muutama poikuekin on suunniteltu ensi vuodeksi. Freya astutetaan jo 28.1, joten B-poikueemme syntyy toivottavasti helmikuun lopussa. Myöhemmin vuoden aikana poikueet syntyvät vielä Tinkalle, Enmylle ja sijoitustytöllemme. 
  • Yhdeksi tavoitteeksi voisi laittaa myös sen, että ainakin yksi viittakuvio-poikanen syntyisi vuonna 2012. Enmylle on ainakin toiveissa löytää isabella tai madagaskar vk uros ensi syksyksi... ;) 
  • Vuoden aikana Dola, Tinka, Freya ja Enmy saadaan rekisteröityä, sekä tyttösten kanssa kierrellään vielä jonkin verran ulkomuodoissa sekä tietysti peteissä!
  • Dellalle toivotaan klassauksia kv'istä ja mahdollisesti nousua vaikeaan..? Ainakin ulkokisoja olisi tarkoitus kierrellä.

Suurin osa tavoitteista tuli täytettyä. Vaikka poikasia viime poikueissa kupsahtelikin, niin kaikki aikuiset kanit pysyivät terveinä. Poikasia syntyi myös mukavasti, vaikkakin sukupuolijakauma oli viime vuonna 1n10u. Kaikkien kasvattajien unelma... NOT! Jospa ensi vuonna saataisiin naarasvoittoista porukkaa. Poikasista puheenollen, Greetta on nyt rakennellut oljesta pientä pesäntapaista mökkiinsä. Kantopäiviä on nyt takana 17, joten puolessa välissä vasta ollaan. Poikasia odotellaan siis syntyvän joulunaikaan eli (22.12->). 

Viime viikon kovien pakkasten jälkeen sää on nyt viikonloppuna ollut suotuisampi, kun mittari on näyttänyt +1c! Kanit ovat saaneet nauttia rellestämällä oikein kunnolla pihalla. Tälläkin hetkellä Freya, Minya ja Tinka riekkuvat lumikinosten päällä. Pitää kohta käydä nappaamassa ne sisälle ja laittamassa Enzo tai Nikki vuorostaan ulos. 

Ihmettelin tässä eräänä iltana, miten meidän kanilassa vieläkin pöllyää karva, vaikka eletään jo reilusti joulukuuta. Dola ja Della ovat oikeastaan ainoat kanit, jotka ovat selvästi vaihtaneet karvansa. Nikki, Sinda ja Rambo pöllyävät, mutta muut eivät edes näytä siltä, että aikovat vaihtaa. Minun tuurilla kaikilla on sitten täysi vaihto päällä tammikuun näytsissä. Sinne onkin sitten lähdössä täysi autollinen kaneja mukaan eli ainakin Enzo, Rambo, Syra, Sinda, Minya, Nova, Skitty ja Buca ulkomuotoon. Tilasta riippuen mukaan lähtee ehkäpä vielä Tinka ja Freya ulkomuotoon ja Nikki pettiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti